Wood City tower

Supercellin pääkonttorin laajennus

Moi! Olemme helsinkiläinen peliyhtiö Supercell. Pääkonttorimme Jätkäsaaressa on käymässä meille pieneksi ja tarvitsemme lisää tilaa. Aivan konttorimme vieressä on onneksi sopiva tontti, jonne voisimme laajentua.

Tutustu hankkeeseen ja tule mukaan vaikuttamaan suunnitelmiin!

Ensimmäinen toimistomme oli 35-neliöinen huone, johon saimme mahtumaan 15 ihmistä ja kahvinkeittimen. Nyt meitä on jo yli 600. Kasvun myötä toimitilat ovat vaihtuneet suurempiin, ja nykyiseen pääkonttoriimme Jätkäsaaren Wood Cityyn muutimme vuonna 2021.

Joukkomme on kasvava ja kansainvälinen: supercelliläiset edustavat yhteensä yli 45 kansalaisuutta. Olemme lähes tuplanneet kokomme muutamassa vuodessa eikä kasvuvauhtimme ole hidastumassa.

Viihdymme Jätkäsaaressa, ja haluamme pysyä täällä myös jatkossa. Haluamme omalta osaltamme olla kasvattamassa Helsingin vetovoimaa erityisesti kansainvälisten osaajien keskuudessa.

Haemme tonttivarausta nykyisen pääkonttorimme vierestä, jotta voimme yhdistää vanhan ja uuden rakennuksen toiminnot ja tilat mahdollisimman saumattomasti. Nykyisessä pääkonttorissa on päiväkoti, jossa on paljon työntekijöidemme lapsia. Samanlaista suunnittelemme uuteen rakennukseen.

Toivomme, että uudesta rakennuksesta tulee naapurustolle mieluinen maamerkki Jätkäsaareen. Rakennus suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja naapureitamme eli lähialueen asukkaita tarkalla korvalla kuullen. Haluamme sovittaa rakennuksen mahdollisimman hyvin Jätkäsaaren ja koko Helsingin siluettiin.

Rakennus

Haluamme rakentaa arkkitehtonisesti kunnianhimoisen, Jätkäsaaren ja Helsingin siluettiin sopivan laajennuksen nykyiselle pääkonttorillemme. Rakennuksessa olisi 12–16 kerrosta maan päällä ja 1–2 kerrosta maan alla.

Uudisrakennuksen arkkitehtuuri jatkaisi olemassa olevan Wood City -korttelin kaupunkikuvallisia periaatteita. Myös arkkitehtitoimisto on sama, Anttinen Oiva Arkkitehdit.

Rakennus yhdistyisi olemassa olevaan rakennukseen eli nykyiseen pääkonttoriin.  Korkea osa muodostaisi Jätkäsaaren koilliskulmaan uuden maamerkin ja porttirakennuksen, koska tontti sijaitsee aivan alueen pääsisääntuloväylän läheisyydessä. Rakennuspaikka on kaupunkikuvallisesti merkittävä ja ansaitsee arvoisensa rakennuksen.

Maantasoon on mahdollista toteuttaa kaupunkilaisia ja alueen asukkaita palvelevaa liiketoimintaa, kuten kahvila-, palvelu- tai näyttelytiloja.

Uuden kiinteistön henkilöautopysäköintiä ja huoltoliikenteen sijoitettamista kallioluolaan tutkitaan. Polkupyöräpysäköinti sijoitettaisiin rakennuksen kellariin tiivispysäköintijärjestelmällä.

Rakennusprojektin ympäristötavoitteet asetetaan korkealle. Tavoitteena on mahdollisimman matala hiilijalanjälki ja energiatehokas kokonaisratkaisu.

Mistä on kyse?

Olemme vuonna 2010 perustettu suomalainen ja vahvasti helsinkiläinen peliyhtiö. Tähän mennessä olemme tuoneet markkinoille viisi suosittua peliä: Hay Dayn, Clash of Clansin, Boom Beachin, Clash Royalen ja Brawl Starsin. Kuudes pelimme Squad Busters julkaistiin globaalisti 29.5.2024. Joka kuukausi eri puolilla maailmaa noin 220 miljoonaa ihmistä pelaa pelejämme. Unelmamme on luoda pelejä mahdollisimman monelle vuosikausiksi pelattavaksi ja ikuisesti muistettavaksi.

Supercell hakee maa-alueen tonttivarausta Jätkäsaaresta, nykyisen pääkonttorimme vierestä. Haemme tonttivarausta pääkonttorin laajennuksen suunnittelua ja rakentamista varten. Tavoitteenamme on vuoteen 2029 mennessä rakentaa uutta toimitilaa yli 600 uudelle työntekijälle. Pääkonttorin laajennus antaa meille mahdollisuuden kasvuun myös tulevaisuudessa.

Haemme tonttivarausta noin 12 000–16 000 kerrosneliön rakennusta varten, jonka korkeus olisi 12–16 kerrosta maan päällä ja 1–2 kerrosta maan alla.  

Suunnittelualue, jolle ehdotamme uuden rakennuksen rakentamista, sijaitsee nykyisen pääkonttorin pohjoispuolella, kaupungin omistamalla yleisellä alueella. Paikalla on tällä hetkellä aukio ja kevyen liikenteen väyliä.

Suunnittelualue sijoittuu kolmen voimassa olevan asemakaavan risteyskohtaan Jätkäsaaren, kantakaupungin ja Ruoholahden rajalle. Hankkeen toteuttaminen vaatii asemakaavan muutoksen ja uuden kiinteistön muodostamisen.

Tavoitteena pääkonttorin laajennuksessa on varmistaa Supercellille koti Jätkäsaaressa useiksi vuosiksi eteenpäin. Varattava tontti soveltuu loistavasti laajennustarpeisiimme sillä oletuksella, että rakennuksesta tulee korkea, 12–16-kerroksinen toimistorakennus. Toteutuessaan rakennuksesta tulisi maamerkki Jätkäsaareen. Siksi olemme asettaneet sen ulkonäölle ja suunnittelulle korkeat tavoitteet.

  • 12 kerrosta

  • 14 kerrosta

  • 16 kerrosta

Aikataulu

Tonttivaraus on toimitettu Helsingin kaupungille huhtikuussa 2024. Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 16.5.–7.6.2024 osoitteessa hel.fi/suunnitelmat.

  • Tonttivaraus

    Tonttivaraushakemus on jätetty huhtikuussa 2024, kaavoitus on tullut vireille.

  • Osallistaminen

    Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä ja kommentoitavissa osoitteessa hel.fi/suunnitelmat 16.5.–7.6.2024.

  • Kaavaehdotus

    Kaavaehdotus käsitellään kaupunkiympäristölautakunnassa ja kaupunginhallituksessa. Kaupunginvaltuusto hyväksyy kaavan.

  • Rakennuslupa

    Rakennuslupasuunnittelu sekä rakennusluvan hakeminen. Rakennusvalvonta myöntää rakennusluvan.

  • Rakennustöiden aloittaminen

    Perustusten rakentaminen alkaa mahdollisesti vuonna 2027.

  • Valmis rakennus

    Supercellin pääkonttorin laajennus on valmis ja rakennus voidaan ottaa käyttöön mahdollisesti vuonna 2029.

Miten voit vaikuttaa?

Uusi rakennus suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa sekä lähialueen asukkaita tarkasti kuullen. 

Kaupunkilaisten, alueen toimijoiden ja rakennushankkeen välinen keskustelu ja vuorovaikutus on hankkeen onnistumisen kannalta tärkeää. Haluamme kuulla näkemyksiä hankkeesta sekä pitää hankkeesta kiinnostuneet ajan tasalla sen etenemisestä. Haluamme suunnitella rakennuksen huolella ja sovittaa sen mahdollisimman hyvin Jätkäsaaren ja koko Helsingin siluettiin.

Hanke käynnistyi tonttivarausvaiheella, jossa on ollut mahdollista vaikuttaa ja osallistua usealla tavalla:

  • Helsingin kaupungin virallinen osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 16.5.–7.6.2024.

  • Näkemyksiä ja kommentteja hankkeesta kerättiin erillisellä kyselyllä. Kysely oli avoinna 10.5.–7.6. ja se oli osa hankkeen virallista osallistumis- ja arviointiprosessia. Sen tuloksia käytetään osana hankkeen arviointia ja suunnittelua.

  • Helsingin kaupungin järjestämä avoin asukastilaisuus järjestettiin 20.5.2024.

Hankkeen edetessä päivitämme tälle verkkosivulle myös kyselyn ja kaupunkilaisten kanssa käytyjen keskustelujen tulokset sekä kerromme, miten myöhemmissä vaiheissa voi vaikuttaa.

Voit olla yhteydessä hankkeen yhteyshenkilöihin missä tahansa vaiheessa hanketta. Palautetta saa myös aina lähettää Helsingin kaupungille sähköpostitse osoitteeseen helsinki.kirjaamo(at)hel.fi.

UKK

Mistä on kyse?

Peliyhtiö Supercell toivoo saavansa rakentaa laajennuksen nykyiseen pääkonttorirakennukseensa Jätkäsaaressa. Sitä varten haluamme varata pääkonttorimme vieressä olevan tontin.

Miksi Supercell tarvitsee uuden rakennuksen?

Kasvamme nopeasti, ja pääkonttorimme on käymässä pieneksi. Toivomme, että voisimme pysyä kotikulmillamme Jätkäsaaressa ja suunnittelemme siksi uutta rakennusta viereiselle tontille. Jätkäsaaressa ei tällä hetkellä ole saatavilla tarpeisiimme sopivaa toimistotilaa. Lisäksi kiinteä yhteys uuden ja nykyisen toimistorakennuksen välillä helpottaisi kollegojen välistä yhteistyötä.

Mitä tontilla on nyt?

Alue, jolle rakentaisimme uuden rakennuksen, sijaitsee Supercellin pääkonttorin pohjoispuolella, kaupungin omistamalla yleisellä alueella. Paikalla on tällä hetkellä aukio ja kevyen liikenteen väyliä.

Minkälainen rakennuksesta tulisi?

Suunnitelmissa on 12–16-kerroksinen arkkitehtonisesti kunnianhimoinen rakennus, joka olisi yhteydessä Supercellin nykyiseen pääkonttorirakennukseen. Sen päärakennusaineet olisivat betoni, teräs ja lasi. Siinä olisi uutta työtilaa noin 700 hengelle. Tavoitteena on, että rakennus olisi yhtenäinen viereisen Wood Cityn kanssa.

Tuleeko rakennukseen muuta kuin toimistotilaa?

Suunnitteilla on maanalainen parkkihalli sekä mahdollisesti päiväkoti sekä tilat kahvilalle.

Ketkä ovat mukana hankkeessa?

Supercell on hankkeen kehittäjä ja rahoittaja. Suunnittelemme hanketta läheisessä yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. Projektin arkkitehtitoimisto on Anttinen Oiva Arkkitehdit, joka on myös suunnitellut Supercellin nykyisen, Wood Cityn päärakennuksen. Suunnittelutyön pääyhteistyökumppani on A-Insinöörit. Lisäksi hankkeessa on mukana mm. WSP Finland.

Mitä rakennus merkitsisi Jätkäsaarelle ja Helsingille?

Rakennuksesta tulisi Jätkäsaareen maamerkki, joka lisäisi entisestään alueen vetovoimaa. Lisätila tarkoittaisi, että voimme palkata lisää ihmisiä töihin, eli rakennuksen myötä työpaikat, verotulot ja kansainvälisyys lisääntyisivät Helsingissä.

Mikä on hankkeen aikataulu?

Hanke on vasta tonttivarausvaiheessa eli aluillaan. Toteutus vaatii myös asemakaavan muutoksen. Toivomme rakennustöiden voivan alkaa vuonna 2026, jolloin rakennus valmistuisi 2029.

Hankkeessa mukana

Maankäytön suunnittelu

Rakennuttaja

Pääsuunnittelija ja arkkitehtitoimisto

Insinööritoimisto

Yhteystiedot

Helsingin kaupunki

Teo Tammivuori

Arkkitehti, asemakaavoitus

teo.tammivuori(at)hel.fi

(09) 310 211 98

Supercell

Mohamed Ismail

Hankejohtaja

mohamed.ismail(at)supercell.com (in English)

woodcitytower(at)supercell.com